Minne pimeyteen voi huutaa kun tuntuu ettei kukaan enää välitä? Kun on kuunnellut tunteja sitä yhtä teiniaikojen biisiä ja kyllä, vieläkin sattuu. Kun olemassaolosta kertoo enää syvenevä rako patjan ja seinän välissä, sillä on yhtä kauheaa nukahtaa kuin herätä. Kun ei enää tiedä mitä sopii odottaa ja milloin vaatii liikaa.
Kiviseinä on vankka ja viileä. Se ei auta, mutta tekee sitäkin selvemmäksi.
Enkä todellakaan tahdo olla "se" tyttö, mutten enää uskalla pyytää muutakaan.
