Toisinaan ei vaan lähde. Vaikka kuinka muistaisi lukeneensa että kun aikansa puurtaa tekohymyä niin alkaa oikeastikin iloistua. Vaikka tietäisi rakastavansa kirjojen lukemista parvekkeella. Ja varsinkin silloin kun vierestä löytyy tuoreita mansikoita ja iced chai latte.
Vaikka soittaisi kauppaan pyöräillessään ipodilta ne kaikkein itsevarmimmat bilebiisit ja autoradiossa musesetä vakuuttaisi meidän olevan yhdessä voittamattomia. Vaikka naapurin mummot ja papat olisivat yhtä hyväntahtoista hyminää.
Vaikka rakas ystävä onnittelisi intensiivistä hihitystä kirvoittavalla kuvamanipulaatiolla. Ja vaikka löytäisi siltä parhaalta saadusta kirjasta omistuskirjoituksen, vaikka tottakai tietäisi siellä sellaisen olevan, koska parhaat ymmärtävät nämä asiat.
Kaikesta huolimatta sitä kun istuu vanhempiensa sohvalla odottamassa nimipäivävieraita jotka eivät koskaan saavu.
Ja lempielokuva saa itkemään.
