when I run in the dark, Daniel

Edessäni on kultainen ilta. Se huutaa minua mukaansa, matkaamaan huoletta kohti rubiiniyötä. Pysähtyen lähikaupan pakasteosaston kautta, liian suuri avainnippu kesätakin lievettä roikottaen.

Mutta.

Kuinka raskaalta tuntuukaan kirjoittaa sana "mutta".

Mut-ta, alaspäin valuvat suupielet.

Vielä tämä yö ja kaksi päivää.

Jos olisin vapaa. Kun olen vapaa.

Skeittaan kirkon parkkipaikalla. Huonosti, ja mopoautopojat nauravat minulle.

Kirjoitan rakkauskirjeitä. Kasoittain, koska vain sillä on väliä.

Kokoan peitoista ja tyynyistä majan jonka uumenissa katson kaikki potterit putkeen. Mahdollisesti korpinkynsiviitassani. Tai siis kyllä, tästähän ei neuvotella.

Pakkaan autooni ystäviä. Hoi toverit, meillä on mixtape kuunneltavanamme!

Luen kaikki kirjat. Kuulitte oikein. Kaikki.

Ja rakastan. Vapaasti. Kevyesti. Paremmin.

Muista tämä.

ja niin hän vältteli päivänsä yöksi

opparin tekoa on myös

juoksulenkki voikukkia spiritponnarissa

väärän Parks and Recreationin ääreen jämähtäminen

yhden kuvan muokkaaminen kolmella eri ohjelmalla ja tyytymättömyys niihin kaikkiin

Dan & Phil -juorusivustoille eksyminen, ihan viattomasti vaan

kolmen euroviisubiisin pyörittäminen yhä uudelleen uudelleen uudelleen

kunnes sponttaani "laulanpa läpi koko Les Miserablesin" hopsansaa

ja ai että kun nyt on haettava kaupasta punaista maitoa

kuusi päivää jäljellä

I'll never love Stockholm more than when covered in green

Matkapäiväkirjan kirjoittamattomilta sivuilta:

Salmiakkia terminaalin koleilla metallipenkeillä.

Onkohan aasialaisilla hyvä huumorintaju?

Jonkun työ on suututtaa sinut pintaansa kellon näyttäessä aamuviisi väärää aikaa.

God morgon itse kullekin.

Liehuvia takinhelmoja ja vilpittömiä hymyjä. Suurimmaksi osaksi täti-ihmisiltä.

Mielenrauha on kahvilan sohva ja earl grey -fiksaatio.

Kun ei tiedä mihin kulkee sadepilvien alta, voi päätyä kauneimpaan kirjastoon jossa on koskaan haukkonut henkeään.

Kun tietää mihin kulkee sadepilvien edeltä, päätyy hyllyriveille jotka vievät järjen. 

Päätöksiä, aina uusia typeriä kaikesta riippuvia päätöksiä.

Miksi Ikea tarjoaa aamupalaa muttei aukene ennen kymmentä?

Kaikki ovat niin vietävän kauniita ja Laura Marlingilla kaulallaan sieppiriipus.

Oli ilo astua kanssanne öisiä mukulakiviä vinoon. 

kulttuurijurri vai -darra?

Edellispäivänä oli perjantai ja mä poltin kynttilää kummastakin päästä.

Eilen oli aikamoista eikä havaittavissa sen suurempaa eroa museon ja överitoimintaelokuvan välillä.

Tänään oli verestävät silmät ja mä nojasin ystäväpariskunnan pöytään verottaen samalla elossapitävää määrää heidän lastensa muumikeksivarannoista. Kunnes piti lähteä töihin. Maailmanloppu.

Huomenna teen kaiken sen jonka olisin voinut tehdä jo tänään ja jätän vielä puolet jälkeeni.

Nyt on tumblr hashtag tom hardy.

salin pimeimmästä nurkasta: Only Lovers Left Alive

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14063053/?claim=gnfn6tajxzv">Follow my blog with Bloglovin</a>

"This self obsession is a waste of living.
It could be spend in surviving things, appreciating nature, nurturing kindness and friendship, and dancing."

Valkokankaalla ei ole ehkä koskaan sanottu mitään kauniimpaa.

Tasan vuosi on kulunut siitä hetkestä kun paikallisen elokuvateatterin pimeydessä ymmärsin täysin vastoin kaikkia ennakko-odotuksiani näkeväni silmieni edessä jotain poikkeuksellista. Sellaista joka pysyisi mukanani iäisyyden ja mahdollisesti muuttaisi tämän iäisyyden muotoa. Kaksi tuntia henkeäsalpaavaa epätodellisuutta hienoviritteisessä täydellisyydessään. Kuvia, jotka ovat tunnelmia, tunnelmia jotka ovat musiikkia. Ja kaikki vain lipuu. Ei ohitsesi, vaan lävitsesi.

Only Lovers Left Alive on kuin syksyn ensimmäinen ulvova myrsky-yö ikkunasi ulkopuolella, samalla kun itse sytytät kynttilöitä tulitikun liekin nuollessa sormenpäitäsi. Enempää en aio asiasta sanoa. Sanani, runsaudessaankin, eivät yksinkertaisesti riitä.

Muistan kun elokuvan jälkeen keräännyimme vakipaikkaamme puimaan kokemaamme. Kuljetin hiljakseltaan kättäni pitkin tuttua puukaidetta ja hymyilin itsekseni chai latteni takaa. Että tältä kai tuntuu syntyä uudelleen.

sairaskertomuksen väliaika

Kyse ei ole voitosta, vaan syvällä kytevästä tahdosta taistella.

Että viettää purppuraisena loimottavan sadeyön leikkikentän kiipeilyputkessa kikattaen videoille brittimiesten hauskoista hetkistä. Että katsoo ulos ikkkunasta ja pisarat valuvatkin ulkopuolella. Ja on niin sydäntäriepovan kaunista että täytyy soittaa Se Biisi vielä kolmannenkin kerran. Että sitä pakotettuna kertoo härskejä jatkotarinoita, tai ihan vapaasta tahdostaan pohtii miksi katsoa hyviä elokuvia kun onhan niitä huonojakin tehty.

Ehkä juurikin näinä päivinä alan tanssia enemmän.

kirjoitettu toukokuun yössä

Toisissa elämissäni.

On sateenpieksemä ullakkohuoneen ikkuna.

Jokaisella päättäväisellä askeleella hulmahtava viitta.

Kirjoituskoneen viereen unohdettu tupakka.

Rakkautta metropysäkkien välillä.

Puhtaaksikirjoitettuja sivuja kärsineellä puulattialla.

Jokin toinen aika.

Aina jokin toinen paikka.

Ja viisaudesta palavat silmät joihin nukahtaa.