Tähän aikaan BBCR1 soittaa ainoastaan syvälle alitajuntaan hiipiviä biisejä ja minun tekee mieli selittää tekojani.
Kuten että miksi tällä hetkellä lempikaupungissani on käynnissä lempibändini loppuunmyyty keikka jonka lippu reikkuu sinitarralla seinälläni, aivan tyynyni vieressä. Ja minä kuuntelen brittiläisen radiokanavan illanaloittelumusiikkia sängylläni maaten, kokien tarvetta selittää tekojani.
On olemassa kaksi paikkaa, joissa olen enemmän elossa. Keikkojen eturivit. Ja meren välitön läheisyys. Tänään valitsin jälkimmäisen. Enkä voi valehdella teille ettenkö jonain harmaana aamuna tulisi katumaan päätöstäni, mutta tällä hetkellä koen olevani onnellinen. Sekä loputtoman väsynyt.
Oletteko koskaan ajaneet autolla auringonlaskun jälkeistä tienpätkää ja juuri sillä ohikiitävällä sekunnilla kun olette tunteneet sisuksissanne että tässä on se jokin suurempi merkitys, on katuvalojen aikakatkaisu käynnistänyt epätodellisen dominoefektinsä?
Sellaista on elämä. Sellaista on onnellisuus. Tai ainakin lähimain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti