Tapasin kerran erään tytön joka oli minä. Periaatteessa. Paitsi lyhyempi ja söpömpi. Mutta jokatapauksessa. Hihkuimme toistemme suihin oodeja kaikesta maailman parhaudesta jonka tiesimme ja näin ollen jaoimme. Kunnes hän julisti "Terry Pratchett!" ja minä pää puolelleen keinahtaen "Kuka oli?".
Lupasin hänelle korjata tämän virheen. Valssatessani pääkirjastomme loppumattomien hyllyrivien väleissä, otin siis pari kokeilevaa sivuaskelta englanninkieliseen P:hen. Tartuin Mortiin.
Kuva leikkaa helleaallon pahoinpitelemälle kolmannen kerroksen parvekkeelle, jossa on universumin rumin lattia. Primarkista ostamissani tossuissa roikkuu yhä hintalappu ja iced chai lattessani ui tehosekoittimen palasia. Avaan Mortin.
Nauran itseni tärviölle.
Yhä uudelleen ja uudelleen.
Tätä kirjoittaessani sängynpäädylläni tasapainoilee kolme vielä lukematonta Prachettia, kirjastossa odottaa onnellinen määrä täysin tuntemattomia tuttavuuksia. Kynä on poissa, mutta Tarina on kuolematon.
Cheers!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti